
Euroopan Unioni suunnittelee toteuttavansa 10-12 suuren kokoluokan CCS-demonstraatiolaitosta vuoteen 2015 mennessä. FINNCAP on kansallinen hanke, jossa on mukana eri teollisuusalojen toimijoita, kunnallisia energiayhtiöitä sekä Suomen suurimmat energiantuottajat. Lisäksi hankkeessa on yhteistyökumppaneina myös alan eurooppalaisia johtavia toimijoita.
Projektilla on useita EU:n tavoittelemia erityispiirteitä demonstraatio-ohjelmaa ajatellen:
FINNCAP on tällä hetkellä ainoa suuren kokoluokan demonstraatiohanke, jossa hiilidioksidi kuljetettaisiin laivoilla. Laivakuljetus on lupavaatimusten kannalta putkia olennaisesti helpompi ja joustavampi vaihtoehto, ja on kilpailukykyinen jo noin 300 km:n kuljetusetäisyyksillä.
Suomessa ei ole hiilidioksidin varastoimiseen soveltuvia geologisia muodostumia. Meri-Porissa talteenotettu hiilidioksidi kuljetetaan Tanskaan lopullista geologista varastointia varten. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hiilidioksidin talteenotto erilaisissa olosuhteissa sekä siirto kansallisten rajojen yli on mahdollista ja tulee testatuksi käytännössä.
Meri-Porin voimalaitos edustaa samankaltaista hiilivoimateknologiaa, jota rakennetaan kehittyviin talouksiin kiihtyvällä vauhdilla. Uuden sukupolven hiilidioksidin talteenottolaitteiston jälkiasennuksen demonstrointi Meri-Porissa edesauttaisi merkittävästi teknologian siirtoa kehittyviin talouksiin. Myös Fortum haluaa soveltaa teknologiaa sekä EU:n sisällä että sen ulkopuolella sijaitsevilla laitoksillaan.
Projektikonsortion jäsenet ovat ottaneet tavoitteekseen määrätietoisen teknologioiden kehittämisen hiilidioksidipäästöjen alentamiseksi. FINNCAP-projekti on edennyt aikataulussaan ja sen tavoitteena on olla osa ensimmäisten suuren kokoluokan demonstraatiolaitosten aaltoa alkaen vuonna 2015 EU:n tavoitteiden mukaisesti.
| Tulosta | Copyright Fortum 2010 |